keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Tiistai  27.10

Härän häntää
Tuli sitten kokeiltua jotain aivan uutta ! Härän häntää en ole ikinä valmistanut enkä syönnyt. Katselin netistä erilaisia reseptejä ja valmistus tapoja ja aloin siitä sitten soveltamaan. Pyörittelin hännän palat ensin öljyssä missä oli valkosipulia, savuista paprika jauhetta ja pippuria, suolaa en laittanut ettei liha kuivu. Annoin lihan maustua muutaman tunnin ja sitten otin ne hetkeksi huoneen lämpöön ja paistoin "pinnat" kiinni. Hännät kattilaan ja vettä niin että lihan palat peittyivät. En tässä vaiheessa viellä lisännyt mitää mausteita koska härän hännän keitto-aika on niin pitkä, itse keitin niitä noin 4 tuntia! 4 tunnin keittämisen jälkee lisäsin liemeen pari lohkottua sipulia ja pari porkkanaa. Mausteeksi laitoin viellä kokonaisia valkosipulin kynsiä ja laakerin lehteä, suolaa, pippuria ja punaviini etikkaa. Lisäsin myös siirappia tuomaan hieman makeutta. Keitin lientä kasaan niin että alkuperäistä liemen määrästä jäi enää kolmas osa. Lisukkeeksi keitin riisiä kun muuta nyt ei kotosalla ollut, ei välttämättä mikää perinteinen härän häntä padan lisuke =D

tältä ne näytti, luuta riittää.. ja makua 

paistettuna valkosipulin kera..
ja tosiaan sitä lientä saa olla sitten ...
ja tässä on loppu tulos. Oli erittäin mureaa lihaa ja maukasta lientä ! suosittelen kokeilemaan !

keskiviikko 23. syyskuuta 2015


Jokioinen  19.9

Oltiin koulutus ryhmän kanssa Jokioisilla tutustumassa meijeriin ja maatalous puistoon. Valitettavasti en saanut yhtään kuvia meijeriltä, mutta maatalous puistosta sain sitten muutaman otoksen. Alussa ilmakin oli kuin morsian, vettä satoi kaatamalla ja ukkosti niin, että meinasi tärykalvot haljeta. Mukavaa oli kuitenkin !






Maatalous oli joskus ..

...joku pässin poikanen se siinä ...

...ruohonleikkurit hommissa...

..tästäkö sitä suomalaista "ruokajuomaa" valmistetaan...

...on hää söpöö =)

Blogin esittely

Moikka !

Ensin pieni esittely itsestäni.Olen ravintola alan opiskelija. Opinnot ovat loppu suoralla ja valmistun muutaman kuukauden päästä. Kotona on tullut kokkailtua pienestä asti, mutta ammatti pätevyys oli pakko saada koska halusin alalle töihin. Suurimman osan ruoanlaitto taidosta olen itse opiskellut jo ennen koulutusta. Vanhempani kuitenkin opettivat pienestä asti jo miten perunat kuoritaan, vesi keitetään ja niin edelleen, joten en kaikkea kunniaa voi itselleni antaa. Motivaatiota ovat lisänneet aikojen kulussa telkkarista tulleet kokki ohjelmat. 

Mutta ei se elämä pelkkää reseptien lukemista ja telkkarin katselemista ole. Toinen intohimoni, ruoanlaiton lisäksi, on voimannosto. Salilla on tullut käytyä ahkerasti viime vuosien aikana. Nämä kaksi harrastusta , tai voisi sanoa "elämän tapaa", kulkee käsi kädessä. Ravinnon laatu on erittäin tärkeää harrastuksessani.

Tämä on siis ensimmäinen Blogini IKINÄ ! En itsekkään viellä tiedä mitä tänne tulen kirjoittamaan, saati milloin tulen oppimaan miten tämä homma toimii. Alustavasti luulisin että tänne tulee juttuja liittyen aikaisemmin kertomistani asioista. Joitain kuviakin saattaa ilmestyä joskus, luultavasti enemmän kuvia kuin tekstiä, näin aluksi. 

Kiitos kuin luit, toivottavasti olet mukana myöhemminkin !

Terveisin Juhis =D

Sunnuntai aamun brunsi: coleslaw salaattia , pekonia ja muuta härpäkettä =D


Pasta carbonara a´la juhis